torstai 30. toukokuuta 2013

3 week countdown (osa 2)


Sateen hetkeksi laantuessa päätin kaikesta väsymyksestä huolimatta lähteä ulos lenkille - onneksi! Sateen jälkeen ilma on raikas ja täynnä happea, ja koko päivän sisälläolon jälkeen sain ihan uutta energiaa taas loppuillaksi. Ihmekös tuo että väsyttää jatkuvasti kun kaikki päivät istuu sisällä ja ulkona vain sataa! Mutta, kuten viime postauksessa lupasin, tämä postaus keskittyy niihin asioihin joista tykkään tässä kaupungissa. Kaiken kaikkiaan Brysseli ei ehkä ole maailman kaunein, siistein tai ihanin kaupunki, mutta "se jokin" täällä on. Brysseli on viihtyisä, helposti lähestyttävä, mielenkiintoinen, kansainvälinen, yllättävä, rento, persoonallinen ja kiehtova. Ja se riittää minulle :)

Ensimmäisenä on pakko mainita tietenkin kaverit. Ei kai kenenkään vaihto olisi mitään ilman muita vaihtareita ja ihmisiä, joihin tutustuu. Se on se koko juttu - ja nämä ihmiset täällä ovat ainakin tehneet mun vaihdosta ihanan, mahtavan ja ikimuistoisen kokemuksen. Kiitos heille <3 Heidän kauttaan olen myös oppinut ihan hirveästi muista kulttuureista ja varsinkin itä-Euroopasta ja tämä erityisesti on ollut todella avartavaa!

Brysseli on ihana siitä että täällä on ihan hirveästi tekemistä. Aurinkoisina päivinä on parasta kävellä ympäri kaupunkia, ihailla upeita art nouveau -rakennuksia, syödä vohveleita puistoissa (joita täällä on paljon!), kuljeskella Ixellesissä ikkunaostoksilla ja katsella kauniita taloja. Lenkille pääsee Bois de la Cambre -puistoon Avenue Louisan päässä, jossa pääsee tarpeeksi kauas kaupungin hälinästä. Vaihtoehtoisesti voi istahtaa terassille vaikka Place Saint Catherinelle ja katsella ihmisiä. Sadepäivät puolestaan on kuin tehty museoita varten - ja jos sadepäivä osuu sattumalta kuukauden ensimmäiselle sunnuntaille tai keskiviikolle, sen parempi, sillä tuolloin useimmat museot ovat ilmaisia. Ei sillä että opiskelijan kukkaroa ne suuremmin rasittaisivat muutenkaan: opiskelijalippu maksaa keskimäärin 2 euroa. Ja uskokaa tai älkää, täällä on oikeasti aika hauskojakin museoita, kuten Musée Magritte ja Musical Instruments Museum :)

Iltamenoja varten taattuja paikkoja löytyy aina. Oli sitten sunnuntai, maanantai tai perjantai, Deliriumissa on aina porukkaa, ja suuremmalla todennäköisyydellä kuulet siellä englantia kuin ranskaa. Pubeja löytyy joka lähtöön, ja Belgialaiset tykkää ottaa rennosti ja istahtaa oluelle. Ja olut täällä on oikeasti iso ja tärkeä juttu - oluen valmistus on tarkkaa puuhaa ja maut otetaan tosissaan. Mitä tahansa olutta täällä ei kannata juoda, sillä edullisesti saat oikeasti hyvää belgialaista olutta josta voit tosiaan erottaa eri makuja. Olut juodaan usein jalallisesta lasista, ei tuopista - ja joka oluelle on omat tai ainakin omanlaiset lasit, tietenkin. Vähän eri meininki kuin Suomessa...

Vaikka kaipaankin ruisleipää, olen varma että Suomeen palattuani tulen kaipaamaan ainakin tätä "omaa" kulmaleipomoa, josta saa parhaimmat suklaacrossantit joita olen ikinä syönyt. Tuoretta patonkia, croisanttia ja vaikka mitä paakkelssia saa heti aamusta ja halvalla! Parasta on aamulla maitokahvi (vaikka instanttia onkin) pain au chocolatin kanssa!

Brysseli on sopivan pieni siihen että melkein joka paikkaan pystyy hyvin menemään kävellen. Jos pidemmälle haluaa, on julkinen liikenne (metro, tram ja bussit) toimivia ja niitä menee jatkuvasti. Trami on varsinkin mun suosikki - samalla näkee ulos mitä kaduilla tapahtuu! Yhdellä lipulla pääsee kaikkiin kolmeen, ja arvokortin tapaisella kortilla yhden matkan hinnaksi tulee keskimäärin 1,10 euroa. Ei paha ollenkaan, varsinkaan kun sitä ei tarvitse joka päivä edes käyttää.

Ja suklaa on parasta. Menee sanomattakin. En halua tietää montako kiloa (siis nimenomaan kiloa, monikossa) olen viimeisen 4 kk aikana syönyt. Ihan liikaa. Siksi käyn lenkillä joskus. Loogista, n'est pas?

Ja matkustelu on superhelppoa! Täältä on bussilla niin lyhyt matka joka paikkaan, eikä halpabussiyhtiöt Eurolines ja Megabus ole ollenkaan kalliita. Keskeinen sijainti Euroopassa takaa myös hyvät lentoyhteydet. Amsterdam, Pariisi, Lontoo... minne sitten haluatkaan!

Kaiken kaikkiaan Brysseli on ihan kiva paikka :) tähän on alkanut muodostua eräänlainen viha-rakkaus-suhde; tai vaihtoehtoisesti sitä ajattelee kuin perheenjäsentä. Vaikka niin moni asia onkin ihan nurinkurin täällä, silti jokin tässä kaupungissa kiehtoo. Vaikka itse sanonkin mitä tahansa Brysselistä, usein ehkä negatiivistakin, vihastun jos joku muu (sellainen joka täällä ei ole asunut!) alkaa tätä mollaamaan. Lainaten yhtä opaskirjaa (ja sen lainaamia paikallisten sanomisia): "Brussels is ugly and we love it." <3


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti