tiistai 2. huhtikuuta 2013

Lomailua ja matkailua: Brysseli-Pariisi-Luxemburg


Blogi on taas reilun viikon ollut hiljaa mutta se ei tosiaan johdu siitä etteikö mitään olisi tapahtunut - päinvastoin, viimeisin viikko on ollut niin täynnä kaikkea ettei vaan ole kerennyt! Vastaanotin viikko sitten tänne vieraita, eli siskoni Anskun matkakumppaninaan Wilma, ja kolmen suomalaisnaisen sisulla ollaankin oikein urakalla katseltu nähtävyyksiä janautittu Belgian sekä Ranskan keväästä. Itsensä ja ruisleivän lisäksi kaksi neitiä toivat mukanaan Suomesta myös auringon, ja varmaan ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen ei ole viikkoon satanut vettä! Hyvä tytöt, jätitte sen auringon edelleen tänne :)

Ensimmäiset pari päivää vietimme täällä Brysselissä, missä jo itse kykenen toiminaan jonkun sortin oppaana vastaanottamilleni turisteille. Nähtiin niin pissapoikaa, Atomiumia, Grand Placea kuin Europarlamentti, syötiin vohveleita, ranskalaisia ja juotiin belgialaista olutta. Käytiin myös vähän ulkona mun vaihtarikavereiden kanssa, joten ei mennyt ihan pelkäksi suomen puhumiseksi tämä reissu! Tutustutin tytöt myös omiin hoodeihini täällä turkkilaiskorttelissa, ja voin sanoa että kolme vaaleaa suomalaistyttöä lähdössä illalla kaupungille herättää huomion, eikä aina niin positiivisessa mielessä...

Brysselin jälkeen suuntasimme jatkamaan pääsiäislomaa rajan toiselle puolen, tällä kertaa Pariisiin. Bussi sinne kesti noin neljä tuntia tauon kanssa, ja hostelli/hotelli löytyi Montmartresta hetken hapuilun ja parin ystävällisen ranskalaisen opastuksen avuin. Montmartre on kaupunginosana tunnettu taiteilijoista, Moulin Rougesta, Sacre Coeur -kirkosta sekä kahviloista ja ravintoloista, joten sijainti oli mitä parhain. Pariisin metroverkko on laaja ja uskomattoman helppokäyttöinen, joten sen kanssa oli helppo päräyttää nähtävyydeltä toiselle. Urakalla niitäkin kierrettiin - Eiffel-torni, Notre Dame, Louvre, Riemukaari, Champs Elysee... unohtamatta vaeltelua kaupungilla, pysähtymistä kahville tai syömään tai viinille, vesibusseilua - ei ihme että jaloissa tuntui illalla! 

Pääsiäissunnuntaina köröttelimme takaisin (edelleen) aurinkoiseen Brysseliin, jossa illalla kävimme ulkona syömässä synttäri-illallisen vaihtarikavereideni kanssa (Barneyllä oli synttärit sunnuntaina ja mulla maanantaina, joten päätettiin pitää yhdessä "synttärit"). Samalla kuulimme myös, että osa vaihtareista suunnitteli päiväretkeä Luxemburgiin seuraavana päivänä. Toisaalta Pariisin matka painoi vielä vähän alla mutta toisaalta, miksipäs ei? Maanantaiaamulla siis herätyskellot vaan soimaan ja junalla Luxemburgiin! Päivä oli kaunis myös silloin (tietty, koska oli mun synttärit! :P) ja Luxemburg tuli kyllä aika nopeasti käveltyä läpi.  Keskellä pikkiriikkistä eurooppalaista maata sijaitseva pieni ja idyllinen kaupunki on täynnä luksusmerkkikauppoja, kauniita autoja, vanhoja rakennuksia ja linnoilta näyttäviä pankkeja, ja koko komeutta hallitsee syvässä solassa oleva iso puisto, joka on rakennettu vanhojen linnoitusten muurien kylkeen. Synttärikakun sijasta sain synttäri-McFlurryn ja tilaisuuden ottaa vähän lisää valokuvia uudesta paikasta. Kelpaa...

Sellainen viikko siis täällä. Tytöt lähti tänään aamulla aikaisin lentokentälle. Edelleen on kaunis päivä, aurinko paistaa, mutt vähän on silti ikävä Pariisiin... Nälkä ei lähde syömällä, kai se sitten pätee tähänkin - mitä enemmän siellä käy, sitä enemmän siihen ihastuu. Mutta ei auta kuin mennä kohti uusia seikkailuja ja lataamaan akkuja torstaita ja seuraavan kahden naisen vierailua varten! :D

(kuvia englanninkielisen tekstin alla)

--
ENG: The blog is back after a week of silence, not because nothing happened during the past week but because too much happened which left absolutely no time to update any sooner! A week ago on Monday I received some guests here in Brussels: my sister Anna and our family friend Wilma. Together we did some serious sightseeing and enjoyed the Belgian and French spring. Along with themselves and some rye bread these two girls brought the sun with them and probably for the first time in two months, there was no rain for the entire week! Well done girls, you left the sun here :)

The first couple of days we spent here in Brussels, where I could already act as a some sort of a tourist guide. We saw the peeing boy (and a girl and a dog - don't ask why), Atomium, Grand Place and the European parliament; we ate waffles, french fries and drank some Belgian beer. We also went out with my other Erasmus friends so that the girls could practise their English a bit as well :) We also had some very exciting (not entirely positive) moments in "my neighbourhood" St Josse, which is populated mostly by Turkish immigrants... 

To continue our Easter holidays, we crossed the border to France and headed to Paris. Bus trip there took about four hours with a break, after which we found the hotel / hostel in Montmartre with the help of a few locals and their instructions. Montmartre is an "arrondissement" in Paris known for its artistic and bohemian lifestyle, Moulin Rouge, Sacre Coeur and numerous cafés and restaurants, so the location of our hostel was great. The metro network in Paris is widespread, quick and easy to use so we could easily take the metro from one attraction to another. And so we started the sightseeing - the Eiffel Tower, Notre Dame, Louvre, Arc de Triomphe, Champs Elysees... Not to forget just wandering around the town, stopping to eat or to have a cup of coffee or a glass of wine in a nice Parisian corner bar and cruising on a river bus  - no wonder our legs were so sore after a few days! 


On Easter Sunday we again hopped on the bus and drove back to the sunny Brussels. On Sunday evening we went out to have birthday dinner with my lovely friends here. Since Barney's birthday was on Sunday and mine on Monday, we had decided to have a joint birthday dinner. During the dinner we heard that some of the exhange students planned a day trip to Luxembourg the next day. Oh why not go there as well, we thought, so on Monday morning we set the alarm clocks to wake us up and we caught the train to Luxembourg! The day was beautiful (of course since it was my birthday!: P) and Luxembourg was a fairly small city to walk around. In the middle of the tiny European country, the City of Luxembourg was idyllic and filled with luxury brand shops, beautiful cars, old buildings and spectacular castle-looking banks. A huge park in the downtown of Luxembourg was beautiful and we took a walk there as well. All in all my birthday was a really good one, taking lots of new pictures and enjoying the sun with amazing people - and instead of a birthday cake I ate a birthday McFlurry :) Cannot complain.

Ansku Parc Cinquantenairessa
Wilma ja Brysselin parhaat fritit!
Wilma ja Ansku Jardin Botaniquessa nauttimassa auringosta!

Montmartre, Pariisi
Lounaalla Brysselissä
Eiffel-pienoismalleja matkamuistomyymälässä
Taiteilijoita Place du Tertrellä Montmartressa

Montmartren karuselli ja taustalla Sacre Coeur

Sacre Coeur eli Pyhä Sydän

Moulin Rouge
Tarviiko tähän selitystä? Eiffel-tornihan se siellä!


Taidetta, Montmartre




Lounas Pariisissa

Louvre

Notre Dame


Riemukaarella

Galeries Lafayette

Etanoita alkupalaksi

...ja jälkkäriksi "päivän erikoinen", eli creme brulee -täytteinen suklaamoussekakku

Louvren pyramidi sisältä

Macarons!


Siinä (oli) aamupala. Hyvin meni croissantit alas!
Luxembourg

Group picture in Luxembourg! Anna, Marco, Barney, Maite, Vanessa, Lera, me and Wilma!

Easter markets

Pont Adolphe, Luxembourg

Pakollinen hyppäyskuva // a must-do jumping picture



Landscape over the park in Luxembourg

P.S Tiesittekö, että Luxemburgin yksi virallisista kielistä on luxemburg? En minäkään :) // Did you know thatone of  the official languages of Luxembourg is luxembourgish? No, neither did I :)

2 kommenttia:

  1. Hei, mikä tuo hostelli oli jossa yövyit Pariisissa? :)

    VastaaPoista
  2. Se oli sellainen kuin Square Caulaincourt nimeltään, löysin ihan hostelworld.com:ista. Suosittelen kovasti, oli tosi hyvä! Ja ihanalla alueella, keskellä Montmartrea :)

    VastaaPoista